Yksilöiden laatupoikkeamat

06.05.2026

Olette varmaan huomanneet, että kirjoittelen ihan tavallisia juttuja ja jaan videoita ihan tavallisesta arjesta. Haluan osaltani rikkoa sitä illuusiota, että arjessamme olisi mitään poikkeavan hienoa ja ihmeellistä. Pidän huolestuttavana sitä, että meille rakentuu mielikuva jossa muualla kaikki on täydellistä.

Sitä, että virheettömyys olisi sama asia kuin normaali.

Oletteko ajatelleet kuinka monesti asioille on asetettu taso, jota pidämme ihailtavana ja tavallisena, ja kaikki sen alle on epäonnistunutta ja noloa?

Koiran kohdalla koiran pitää olla helppo, iloinen ja vaivaton mukanakulkija. Mielellään tottelevainen. Sellainen josta voi olla ylpeä sekä arjessa että harrastuksissa.

Meillä ihmisillä se puolestaan on tietynlainen menestyneen ihmisen illuusio: standardi on ulkoisesti ja sisäisesti virheetön yksilö.

Uskon että tällainen tavoite on olemassa, ainakin jossakin syvällä sisimmässä. Siitä minusta kielii se, että jos emme joiltain osin saavuta tätä standardia, petymme ja olemme jopa häpeissämme.

Kirjoittelin tuolla aiemmin ihmisten mielenterveyden haasteiden ja koiran käyttäytymisen haasteiden taustatekijöistä. Haluan nyt haastaa ajatusta siitä, määrittelevätkö nämä "ongelmat" meitä. Miksi ne ovat ongelmia?

Huomaatteko näkökulman eron siinä, jos näemme ongelmat hyvinvoinnin haasteina, ennemmin kuin yksilön vikoina tai laatupoikkeamina?

Jos ajattelemme koiran olevan viallinen ja ongelmakoira, se on tavallaan häpeällistä ja mitätöi koiraamme. Meille nyt sattui näin huono yksilö. Entä jos ajattelemmekin niin, että kyseessä ei ole varsinaisesti yksilön vika, vaan sen oireilu suhteessa hyvinvointiinsa ja ympäristötekijöihin?

Saman näkökulmien eron näen ihmisten mielenterveyden ja jaksamisen haasteissa. Mitä jos ajattelisimmekin, että ihmisessä ei ole vikaa, vaan kyseessä on oireilu suhteessa yksilön hyvinvointiin ja ympäristötekijöihin?

Koen, että siinä missä ihmisillä vakioratkaisu tuntuu olevan lääkitys ja takaisin sorvin äärelle, koirilla ratkaisuksi ajatellaan, että koulutetaan ikävä käytös pois ja jatketaan sitten elämää. Mutta jos kyse onkin pohjimmiltaan hyvinvoinnin ongelmasta ja sopimattomasta ympäristöstä, kuinka realistisia on kumpikaan näistä ratkaisuista?

Miksi vika nähdään yksilössä ja hänen puuttellisuudessaan, jos pyrimme pusertamaan neliskanttista ja huonosti huollettua palikkaa pyöreään reikään?


#ongelmakoira #koiraongelma #mielenterveysongelma #käyttäytymisongelma


Share