Vahvaa läsnäoloa

18.06.2026

Meillä monilla on koiraharrastushistoriassa hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen vuosiksi. Hetkiä, jolloin jokin loksahti paikoilleen. Valmennus, keskustelu tai oivallus, joka tuli juuri oikeaan aikaan ja vastasi kysymykseen, jota emme olleet osanneet edes pukea sanoiksi.

Minulle tällaisia hetkiä on ollut Päivi Saarilahden ohjauksissa. Päivi puhuu koiranomistajuudesta ja suhteen rakentamisesta tavalla, joka on yhtä aikaa avoin, koskettava ja kirkas. Hänen läsnäolonsa on saanut jopa minun ja Unnin muodostaman ikiliikkujan pysähtymään. Päivi on ihminen, jonka silmien alle haluan aina palata koirineni, sillä hän näkee olennaisen ja ohjaa lempeästi oikeaan suuntaan.

Kuva Päivi Saarilahti


Share