Tästä Fidelin metsäseikkailut lähti

Alkuun käveltiin metsäteitä, mutta hyvin pian mentiin metsäpoluille. Metsä on minusta parasta alustaa liikkua monipuolisuutensa vuoksi. Meidän lenkkimaastoissa on muutamia vuoria, joten päivittäin tulee kavuttua rinnettä ylös ja alas, yli puiden ja kivien. Metsäliikunta kehittää koordinaatiota.
Meidän koirat ovat verrattain hitaita, eivätkä ne juuri leiki keskenään metsässä, vaan tutkivat metsäympäristöä. Nopeammille juoksijoille metsässä saattaa piileskellä monta vaaraa törröttävien risujen tai kivenkolojen muodossa. Jos koirat tykkäävät juosta ja leikkiä, kannattaa katsoa hivenen tarkemmin millainen maasto tähän soveltuu.
Joskus aiemmin minulla oli tapana kerätä koirat autoon ja mennä kaverikoirien kanssa metsäteille lenkille. Päästettiin kaikki koirat autoista suoraan leikkimään ja juoksemaan, mikä oli niistä hurjan hauskaa. Nykyisin en tekisi näin, sillä kylmillä lihaksilla revittely on turha riski. Kannattaa ensin lämmitellä ja lopuksi verrytellä, näin välttää lihasvammoja.
Joskus tuntuu, että koirien kanssa se mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Sen vuoksi olen vuosien saatossa hionut meidän ulkoilurutiineja niin, ettei turhia riskejä otettaisi. Tässäkin on hyvä tuntea omat koiransa ja niiden tavat. Sen vuoksi pikku-luppakorvaisen kanssa aloiteltiin vähän helpommalla polulla, että näin miten se käyttää kehoaan.
#pennunliikunta #pennunsosiaalistaminen #pennunkasvu #tasapainoinenkasvu