Reippaat vai arat maalaiskoirat?

Sain viestillä aihevinkin pohdiskelulle, kiitos siitä! Mielelläni vastaan kysymyksiin ja pohdin koiramaailman ilmiöitä. Jos siis jokin asia mietityttää, laita minulle viestiä, niin voin pyöritellä asiaa omasta näkökulmastani.
Kysymyksen laittoi eräs pitkän linjan kasvattaja, joka oli korvessa asuvien ystäviensä kanssa keskustellut miksi heidän koiransa ovat hyvin ympäristövarmoja, vaikka he asuvat syrjässä, eivätkä erikseen kuskaa pentuja kylille sosiaalistumaan. Koirat ovat mukana normaaliarjessa: käyvät lääkärissä tai mätsäreissä toisinaan, mutta ei mitään ylenpalttista sosiaalistamista.
Olen muuten huomannut saman ilmiön. Minä arvelen, että asiaan vaikuttaa...
Hyvät geenit. Ensinnä uskon, että koiran geneettisellä perimällä on suuri merkitys tähän. Jos koiralla on perimässään arkuutta tai pelokkuutta, sille rakentuu pelkokäytöksiä helpommin. Arkuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Myös koiraroduissa on suuria eroja jo "tehdasasetuksissa".
Hyvinvointi. Toiseksi ajattelen, että arjella on valtavan suuri merkitys koiran henkiseen tasapainoon. Täyttyvätkö koiran tarpeet? Riittävästi lepoa, palautumista, hyvää ravintoa, liikuntaa, virikkeitä, sosiaalista kanssakäymistä, hellyyttä, leikkiä, rakkautta ja rajoja? Vai onko koiralla puutetta jostakin edellä mainitusta? Kipua jossakin? Yksinäisyyttä liikaa? Pelottavia asioita arjessa? Toistuvaa stressiä, joka voi kroonistua? Näistä asioista syntyy tasapaino, jossa koira elää, ja josta käsin se kohtaa uusia asioita elämässään.
Turvallisuuden tunne. Se on kaikkein tärkein asia uusien asioiden kohtaamisessa. Olen sitä mieltä, että ei kokemuksia ollenkaan on parempi asia, kuin vain huonoja kokemuksia. Sosiaalistaminen ei ole mikään pitkä lista, jota kaikkien pitää suorittaa koirien kanssa, vaan se on maailman ihmettelyä turvallisuuden tunteesta käsin. Koira kohtaa elämää siitä itsevarmuudesta käsin, mikä sille on rakentunut elämänsä kokemuksista. Jokainen olento tarvitsee juuri sopivasti haastavia juttuja elämäänsä. Sellaisia, joissa ehkä hieman ylitetään itseään ja sitten selvitään. Ja mikä ylpeys koirallekin tulee siitä, että se on ratkaissut tilanteen! Se kasvattaa resilienssiä. Kun oppimishistoriassa on pärjäämiskokemuksia ja suuri turvallisuuden tunne, koira kohtaa uusia asioita luottavaisemmin.
Kehityksen aikaikkunat. Jokainen olento kehittyy tiettyjen aikaikkunoiden kautta. Jos koira olisi elänyt varhaispentuajan täysin eristyksissä maailmasta, se ei todennäköisesti koskaan tule oppimaan erityisen sosiaaliseksi yksilöksi. Tässä on kysymys täydellisestä deprivaatiosta. Aivot kehittyvät tietyin kehitysaskelin ja jotta niihin rakentuu tiettyjä valmiuksia, koiran tulee saada tiettyjä kokemuksellisia ärsykkeitä. Surullisia esimerkkejä kokemusköyhyyden aiheuttamasta kehityksellisestä poikkeavuudesta ovat lapset, joilta on puuttunut täysin hoiva ja kommunikaatio pikkulapsivaiheessa. He eivät mahdollisesti koskaan opi vuorovaikuttamaan muiden kanssa. Koirilla vastaavaa näkee joskus populaatiokoirien kanssa tai lievemmässä muodossa oppimisen valmiuksien vähäisyytenä. Aivoihin ei ole rakentunut suurta kapasiteettia käsitellä asioita. Näille reippaille maalaisille on tullut sopiva määrä kokemuksia kehityksensä aikana.
Omistaja, luottoihminen. Sillä miten me itse voimme on merkitystä. Miten me suhtaudumme tilanteisiin ja millaisia asioita ennakoimme. Jos meitä jännittää kovasti, koirakin tulee helpommin epäluuloiseksi. On tutkittu, että herkemmillä omistajilla on helpommin koiria, joilla on käytösongelmia. Jos sinäkin olet herkkä ihminen, se ei ole vika tai huonous sinussa. Se on asia, joka täytyy ottaa huomioon ja jota voi työstää. (Älä huoli, minäkin olen).
Kiteytettynä siis reippaille maalaiskoirille ei ole mielestäni yhtä selittävää tekijää. Koiran käyttäytymiseen vaikuttavat monet tekijät. Kuitenkin ajattelen, että jos maalaiskoira elää täysipainoista elämää rakastettuna perheenjäsenenä, se todennäköisesti saa juuri sopivasti uusia ärsykkeitä ja oppimiskokemuksia, joiden avulla se oppii pärjäämään myös suuressa maailmassa.
#arkuus #sosiaalistaminen #ongalmakoira #maalaiskoira #kaupunkikoira #ympäristöoppi