Pyreneittenmastiffi Uno

Uno, "Uppis", Iirismaan Noswald

Uskan valtavia saappaita täyttämään sain Unon. Tämä 5kk ikäinen, kuvan kaunis pyreneittenmastiffipoika oli ollut kasvattajansa aarteena kotikennelissään, kunnes sitten sain sen laastariksi valtavaan suruun. Uno oli herkkä luonne, se oli koirien kanssa alkuun syrjäänvetäytyvämpi, mutta ihmisiä kohtaan valloittavan avoin. Jello ja Sancho saivat siitä kaivettua esiin leikkisän ja hullunkurisen pikku pystiffin.

Minä tietenkin ajattelin jatkavani siitä, mihin Uskan kanssa jäätiin ja kiiruhdin sosiaalistamaan ja pentukursseille ja ja ja… En ottanut huomioon, että nyt käsissäni olikin aivan erilainen koira. Tämä pieni vaisu mörökölli ihmetteli ja katseli ympärilleen. Uno oli kaikkein haastavin koirani kouluttaa. Sitä ei kiinnostanut lainkaan makupalat, lelut tai edes kehutkaan. Voitte kuvitella, että myöskään hihkuminen ja innostaminen ei suuremmin kiehtonut laumanvartijan pentua. Tuntui, ettei oppiminen edennyt mihinkään. Lähdin etsimään neuvoja sen kouluttamiseen, ja laumanvartijakasvattaja, pitkän linjan koirakouluttaja Anne Juppi opasti minua pienen koirantaimen kanssa. Annen osaaminen koiran hyvinvoinnista, stressitasoista ja rotutyyppien eroista oli valtava. Aina kyse ei ole taitavastakaan kouluttamisesta, vaan täytyy tuntea koiran laji- ja rotutyypillisten tarpeiden, sekä stressin vaikutus oppimiseen. Annen neuvosta otettiin vuoden tauko kaikkeen treenaamiseen ja keskityttiin muihin juttuihin, touhuilemaan täällä kotona maalla ja kulkemaan luonnossa.

Rakensimme Unon kanssa suhdettamme leikkimällä paljon; karhunpainia lumihangessa, lapasten ryöstelyä ja muuta hulvattoman hauskaa. Yhteinen kieli löytyi ja vähitellen Uno alkoi ottaa makupalojakin vastaan kohteliaisuudesta. Puolitoistavuotiaana lähdettiin sitten treenailemaan perustottelevaisuutta. Käytiin luottokouluttajani treeneissä jonkin aikaa ja treenikaverit lähtivät harrastamaan koiriensa kanssa PK-lajeja. Kaikki kävivät BH-kokeen ja usuttivat, että meidänkin pitäisi käydä, vaikkei PK-lajeihin päästäisikään (rodulla ei PK-oikeuksia). Niinpä me sitten otettiin tavoitteeksi opetella tarvittavat taidot: pitkä seuraaminen, pitkä paikkamakuu ja jättöliikkeet. Olisihan tuo ihan mielenkiintoista kokeilla riittääkö meillä hallittavuus kokeeseen, ja riittihän se. Uno taitaa edelleen olla ainoa rotuisensa, joka on BH-kokeen läpäissyt.

Kiitos Uno siitä, että kehitit minua koirankouluttajana. Erään maineikkaan koirankouluttajan sanoin, "tuo koira on yhtä helppo kouluttaa kun postilaatikko". Siihen nähden meistä tuli aika hyvä tiimi.

Uno oli minun silmääni kaunein pyreneittenmastiffi. Se ei ollut suuren suuri, vain 75cm/75kg, mutta kaunis kun koru. Kävimme näyttelyissä muotovalion ja kotimaan cacibien verran. Uno pysyi hyväkuntoisena vanhoille päivilleen ja haettiin vielä veteraanikehistä ruusukkeita. Uno kävi myös lapseni kanssa lapsi ja koira- kilpailuja. Suloinen ja kaunis Uno oli ilonamme 12 vuotta kasvattaen talon tavoille monta pentua. Uno oli minun luottopakkini.