Mitä jos kiistelemmekin sivuseikoista, kun meidän pitäisi tutkia ja kehittyä edelleen?

Olen usein pyöritellyt ajatusta, että entä jos kiinnitämme koiran kouluttamisessa huomiomme aivan vääriin asioihin? Kiistelemme siitä pitääkö koiraa kouluttaa niin vai näin, ja kaiken aikaa ilmiön taustalla olisikin tasoja, joita emme ymmärrä tai osaa vielä ottaa huomioon? Entä jos monilla erilaisilla keinoilla voi päästä samankaltaisiin lopputuloksiin, koska jokin asia tuolla "ei-vielä-löydetyllä" tasolla täyttyy? 

(Toki haluan tässäkin muistuttaa, että rajaan väkivallan ja sen uhkan pois, sillä en pidä niitä edes kouluttamisena. Lähinnä pohdin metodeja ja protokollia. ) 

Pohdiskeluni on johtanut hallinnan tunteen äärelle. Yksilön kokemukseen maailmasta ja sen herättämistä tunteista. Tunteet ovat koirallakin mukana tallentamassa kokemuksia tilanteista, ympäristöistä ja sen ärsykkeistä. Sana "hallinta" on vaikea ja monitulkintainen. "Hallinta" ajatellaan niin helposti hierarkiseksi hallinnaksi yksilöiden välillä, tai jonkin asian täydelliseksi ohjailuksi, kun minä ajattelen sitä enemmän itsemääräämisteorian kautta. Decin ja Ryanin kehittämässä itsemääräämisteoriassa on ajatus ihmisestä myötäsyntyisesti uteliaana, sisäisesti motivoituneena ja kasvuhakuisena olentona, joka etsii elämässään merkitystä ja hallittavuutta elämäänsä. Minä väitän, että myös koiralla on vastaavaa sisäistä motivaatiota ohjata elämäänsä ja vaikuttaa sen kulkuun. Näin ollen koirakaan ei ainoastaan reagoisi ympäristön ärsykkeisiin, vaan kokisi tarvetta ilmaista itseään, käyttää taitojaan ja kokea yhteenkuuluvuutta laumaansa. 

Martela (2019) viittaa Decin ja Ryanin ajatukseen, että ihminen tarvitsee tiettyjä kokemuksia kehittyäkseen psyykkisesti terveeksi yksilöksi. Väitän, että koiralla on samaa: se tarvitsee jonkinlaista kokemusta elämäänsä vaikuttamisesta voidakseen olla psyykkisesti terve olento. Koira ei ole perässävedettävä matkalaukku, se on ajatteleva ja kokeva olento, joka pyrkii toimillaan sopeutumaan ympäristöönsä. 

Osaamme ajatella, että vesi on elintärkeää koiralle. Pidämme huolta, että koiralla on aina tarjolla vettä, että se voi voida hyvin. Entä psyykkiset tarpeet? Mitä jos jonkinlaisten päätösten teko olisi psyykkisesti elintärkeä asia? Miten voimme tarjota koiran elämään turvallisesti päätösten tekoa, että sen psyyke voi toteuttaa tätä sisäsyntyistä mallia?Uskon, että moni muukin pohtii näitä asioita nykyisin. 

Pohjimmiltaan tässä on mielestäni kysymys siitä, näemmekö koiran kokevana subjektina, vai koulutettavana objektina. Meidän on mahdottomuus koskaan nähdä maailmaa koiran silmin, kuten meidän on mahdottomuus koskaan kyetä kokemaan toistemme kokemusmaailmaa. Kuitenkin toivon, että empatiamme ja kunnioituksemme toisenlajista kohtaan on kasvussa