Makupalat ja palkitseminen

Huomaan kirjoittelevani usein makupalojen huolimattomasta käytöstä. Toivottavasti en anna kuvaa, että en suosisi makupalojen käyttöä itsekin. Tarkoituksenani on herättää ajatuksia miten makupaloja kannattaa käyttää ja missä tilanteissa niiden käytössä on jopa riskejä. Mikään asia ei ole täysin ongelmaton, ja tiedostamalla riskejä osaamme väistää mahdollisia haittoja.
Makupalat on helppo vahviste. Miltei kaikki koirat pitävät syömisestä ja palkkaaminen makupalalla ei vaadi meiltä niin suurta tilanteen tasalla olemista.
Käytän itsekin makupaloja paljon. Ne ovat osana kouluttamista, osana rakennettuja rutiineja ja osana palkkaamista. Pyrin kuitenkin käyttämään vahvisteita mahdollisimman monipuolisesti, sillä koirat ihailevat ja kunnioittavat hahmoa, joka osaa tunnistaa niiden tarpeita ja tarjota asioita joita ne milloinkin haluaisivat.
Esimerkkejä vahvoista vahvisteita:
- joku kävelee lenkillä ohi ja koiraa kiinnostaisi kovasti kuka hän oli -> päästetään koira haistelemaan kulkijan jäljet, ellei ole mahdollista käydä haistamassa itse kulkijaa.
- koira haluaa ulos -> avataan koiralle ovi.
- koira köllöttelee tyytyväisenä ja kerjää rapsutusta -> rapsuta koiraa.
- koira on rauhallinen ja katselee ympäristöään -> hymyile ja juttele koiralle lempeällä äänellä.
Ja niin edelleen. Vaihtoehtojen määrä on lukematon, kun opettelet tunnistamaan mitkä asiat ovat sinun koirallesi tärkeitä. Ujuta itsesi mukaan näihin tilanteisiin joko mahdollistajana tai kanssakokijana.
Tekisi mieleni käyttää analogiaa siitä, kuinka joskus vanhemmat korvaavat ajan ja kohtaamisen lapsiinsa materialla. Tiedämme kaikki, kuinka suhde jää silloin hieman ontoksi.
Tiesitkö, että lämmin ja rakastava katse ihmisen ja koiran välillä tuottaa molempien aivoissa mielihyvähormoni oksitosiinia? Tarjoa siis koirallesi monipuolisia elämyksiä ja mukavia hetkiä. Jaetut hyvät hetket ja tunteet ovat usein makupaloja vahvempi vahviste. Tätä kautta myös rakentuu syvempi suhde koiraan. Ole aidosti läsnä koirallesi.
#läsnäolo #ystävyys #makupalat #leikkiminen #palkitseminen #lelut #mielihyvähormooni #oksitosiini #välittäjäaineet