Leonberginkoira Ronja
Ronja, "Pomppa", Leoniitan Mörri-Möykky
Ensimmäinen ikioma koirani oli -92 syntynyt leonberginkoiranarttu Ronja. Olin sitä ennen toki puuhaillut monenlaisten valmiiksi koulutettujen koirien kanssa, mutta tämän kanssa sitten lähdettiin opettelemaan yhteistä säveltä alusta alkaen. Vaikka lähdimme innokkaasti heti pienestä lähtien koirakouluun, monenlaiset ongelmat kasvoivat koiran mukana. Ronjasta kasvoi iso narttu, painoa 60kg, enkä minä ollut ollenkaan taitava kouluttaja.
Vieraiden ihmisten tungetteleva lähestyminen jännitti Ronjaa, eli se oli kansan kielellä arka. Se ei halunnut, että vieraat ihmiset ojentelivat käsiään sitä kohti ja pyrkivät silittämään sen päätä, ja se livahti käden alta pois. Voi miten monet makkararingit tuli kokeiltua, ja "kyllä sen on totuttava"-neuvojakin tuli vastaan. Sen ajan mukaisesti neuvottiin, että koiran pitää antaa selvitä itse, eikä pidä säälitellä sitä. Positiivista on se, että pääsin kantapään kautta oppimaan mitä aran koiran kanssa kannattaa tehdä, ja mitä ei.
Koska halusin panostaa koirani kouluttamiseen, kiertelin monenlaisten taitajien pakeilla. Sain kuulla kouluttajien huokailua siitä, miten minun pitää näyttää koiralle kuka on pomo. "Parempi kerta rytinä kun ainainen vikinä". Yritin olla niin tiukka kun osasin ja pitää Ronjaa kurissa ja nuhteessa, mutta homma meni vain hullummaksi. Ronja alkoi ärhennellä ohikulkeville koirille, mikä oli haastavaa suuren koiran kanssa. Ja mitä enemmän uhosin sille, sen enemmän loin kitkaa välillemme. Ronja oli vahva koira ja minua painavampana se kaatoi minut helposti alleen jos se halusi.
Ronjan kanssa tein ne suurimmat virheet, joiden muistelu surettaa. Ehkä siksi haluan nyt kouluttajana auttaa ihmisiä löytämään tehokkaita ja koiraystävällisiä tapoja kouluttaa koiriaan vanhojen uskomusten sijaan. Ja manaan, että jokaiselle kovakouraiselle koirankouluttajalle tulisi vastaan Ronja-leijona, joka opettaisi, ettei voimalla pärjää. Kun koira on fyysisesti ylivoimainen, täytyy ihmisen olla viisaampi ansaitakseen koiran luottamuksen ja kunnioituksen.
Onneksi löysin lopulta erittäin taitavan kouluttajan, joka opetti ettei koiran nöyryyttäminen johda mihinkään hyvään. Lähdettiin klikkerin kanssa opettelemaan koiran kouluttamista, ja pian opin mikä ero on nakkien syöttelyllä ja koiran kouluttamisella. Ronjasta kuoriutui aivan mainio harrastuskaveri, jonka kanssa harrasteltiin agilityä ja tokoa, ja käytiin joissakin möllikisoissakin. Ronja oli pohjimmiltaan rohkea ja sitkeä koira, ja sen kanssa oli mukava harrastaa. Voi kunpa olisin osannut sen mitä osaan nyt, niin Ronjasta olisi voinut tulla mitä vain. Tai kyllähän siitä tulikin. Meistä tuli lopulta hyvät kaverit ja kuljimme yhteistä taivalta 11 vuotta. Ronja oli monessa mukana, opetti paljon ja sysäsi eteenpäin koiraharrastuksessa.
