Leikkimisellä on paljon hyötyjä

Leikkiessä harjoitellaan tilanteita, joita voisi tulla vastaan elämässä. Joudutaan kaverin jahtaamaksi ja päästään karkuun! Nämä turvalliset kokemukset kasvattavat koiran resilienssiä. Mutta muista: leikissä pitää olla positiivinen ja rento lataus. Se, että koirat juoksevat peräkanaa ei välttämättä ole leikkiä.
Leikkiminen ja pelko ovat yhteensopimattomia. Kun koira pelkää tai on kovin huolestunut, se ei leiki. Ja kun se leikkii, se ei voi olla kovin peloissaan. Tämän vuoksi jotkut kouluttajat testaavat koiran tunnetilaa sen halukkuudella leikkiä.
Jokainen koira leikkii omalla tavallaan: havainnoi miten sinun koirasi leikkii. Joskus meillä ihmisillä on mielikuva siitä millaiselta leikin tulisi näyttää, ja jos oma koira ei leiki niin, sitä ei pidetä leikkisänä.
Leikin on tutkittu myös parantavan oppimista, minkä vuoksi moni leikkii koiransa kanssa treenien lopuksi.
On tutkimuksia, joiden mukaan leikillä on unen kaltaista puhdistavaa ja huoltavaa vaikutusta aivoihin. Leikillä voi siis olla myös terapeuttisia vaikutuksia.
Onhan sinun koirallasi leikkimahdollisuuksia?
#leikkisäkoira #leikkionterapeuttista #koiranleikki