Koirankoulutuksen erilaiset metodit ja niiden näkökulmat (osa 9/10)

04.06.2026

Rankaisemalla kouluttamisen riskit

Minulla on ollut kodinvaihtajakoira, joka oli saanut varsin tiukan kasvatuksen. Aivan ihana persoona, kiltti ja lempeä, mutta aloitekyvytön. Minua suretti monesti tämän koiran kanssa, että yrittämisen rohkeus puuttui. Oma ajattelu ja tekemisen riemu loistivat poissaolollaan. Tämän koiran elämän strategia oli, että jos minä nyt tässä vaan istun ja heilutan häntääni. Laitan korvat takaraivolle ja läähätän ystävällisen näköisenä, niin kaikki menee hyvin…

Tämän jälkeen olen arvostanut vieläkin enemmän yrittämisen rohkeutta ja puuhakkuutta koirissa.

En ole enää aikoihin törmännyt koulutusideologiaan, jossa koiran käyttäytymistä muokattaisiin tukahduttamalla ja passivoimalla, kunnes jäljelle jää ainoastaan se sallittu vaihtoehto, josta ei tule rangaistusta.

Ajatus saattaisi olla, että karsitaan kaikki "väärät" toimintamallit pois, ja opetetaan ja vahvistetaan lopuksi oikeaa ja toivottua käyttäytymistä. Ajatuksena toimiva, mutta koiran kokemusmaailman perspektiivistä tilanne on toinen.

Aihetta on tutkittu paljon, ja on selvää, että koiran kouluttaminen varomaan virheitä ja välttämään kaikkea ylimääräistä toimintaa on koiralle hyvin stressaavaa, ja muuttaa usein pysyvästi koiran suhtautumista ympäristöönsä ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Kouluttajalle itselleen rankaisun käyttäminen on houkuttelevaa ja vahvistavaa, koska se näyttäisi toimivan nopeasti. Tämä lisää hallinnan tunnetta, mikä on kaikille olennoille se suurin vahviste. Rangaistus näyttäisi toimivan nopeasti ja eläin oppivan tehokkaasti. Mutta. Kaiken nopean toiminnan taustalla rankaiseminen vahingoittaa omistajan ja koiran välistä suhdetta.

Koiran elämä muuttuu, se alkaa varoa tekemästä virheitä. Sen yritteliäisyys vähenee ja puuhakkuus noin yleensä vähenee. Kun koiraa rangaistaan, sen huomio siirtyy pois siitä, mitä sen pitäisi tehdä, ja kohti sitä, miten se voi välttää epämukavuutta. Tämä ei opeta taitoja, vaan epävarmuutta ja varuillaan oloa.

Käyttäytyminen voi muuttua hetkeksi, mutta sen syy ei katoa, ja ongelma saattaa palata entistä voimakkaampana. Esimerkiksi murinan kieltäminen voi saada aikaan sen, että koira ei enää uskalla murista, mutta joskus kun tilanne käy koiralle sietämättömäksi, se ei enää kommunikoi, vaan pyrkii suoraan puolustautumaan.

Rangaistus voi myös aiheuttaa väärinymmärryksiä: koira ei aina tiedä, mistä sitä rangaistaan, ja voi yhdistää epämiellyttävän kokemuksen täysin vääriin asioihin. Se voi alkaa vältellä tilanteita, paikkoja tai jopa ihmisiä, joihin epämukavuus on yhdistynyt. Joillekin koirille tämä tarkoittaa vetäytymistä ja passivoitumista, toisille turhautumista ja aggressiota.

Samalla koiran oppimiskyky heikkenee. Stressi ja pelko kaventavat ajattelua, jolloin uuden käytöksen oppiminen on vaikeampaa.

Rangaistus muuttaa suhdetta. Koira, joka pelkää virheitä, ei uskalla yrittää. Se ei luota, eikä uskalla olla oma itsensä. Ihmisen ja koiran välinen side voi heikentyä, vaikka tarkoitus olisi ollut muuttaa vain koiran ei-toivottua käyttäytymistä.

Meillä on tietoa ja osaamista muokata käyttäytymistä toisen olennon hyvinvointi huomioiden, miksi emme siis tekisi niin.

Tässä osassa pohdiskelin rankaisemisen vaikutusta koiran kouluttamisessa, ja sen riskitekijöitä. Nyt mieleen voi tulla, että emmehän me voi kasvattaa koiria pumpulissa, tai "ajella aina kaasu pohjassa ilman rattia tai jarruja". Ei kaikki voi olla aina joo, joskus on oltava myös ei.

Se on aivan totta. Elämä on yksittäisiä metodeja monimutkaisempaa. Koirat kohtaavat elämässään väistämättä tavoiteltavia asioita ja asioita, joita pyrkivät jatkossa välttämään. Me joudumme rajaamaan koiran impulsseja tavalla tai toisella, ja jatkan pohdiskelua tästä myöhemmin. Mitä eroa on käyttäytymisen rajaamisella ja rankaisemisella?

Haluan lopuksi korostaa, että tässä osiossa puhuimme nimenomaan rankaisemisesta – eli tilanteeseen lisättävästä epämiellyttävästä kokemuksesta ja sen vaikutuksista koiran kouluttamiseen. Millaisia riskejä otamme, kun astumme kouluttaessa tälle oikotielle.


Share