Koirankoulutuksen erilaiset metodit ja niiden näkökulmat (osa 5/10)

…Jatkoa edellisiin osiin… Minkälaisia sivuvaikutuksia kouluttamisella voi olla?
Sivuvaikutukset. Voiko valitsemastamme kouluttamisen tavasta aiheutua jotakin sivuvaikutuksia, joita emme osanneet ottaa huomioon? Onko koulutuksella vaikutusta muihin tilanteisiin? Millaisia riskejä eri metodeissa on?
Koira on kuin rubikinkuutio, kun käännät jotakin muuttaaksesi käyttäytymistä yhdessä tilanteessa, saattaa piilossa olevissa asioissa tapahtua muutoksia. Emme voi koskaan täysin kontrolloida sitä, mitä toinen yksilö oppii. Paraskaan teoria ei pelasta, jos koira ymmärtää tilanteen aivan toisin ja oppii jotakin muuta kuin oli tarkoitus. Mitä suurempia tunteita ja kiihtymystä tilanteeseen liittyy, sen suurempia voivat olla myös sivuvaikutukset.
Voimakkaassa altistamisessa on huomioitava, että korkea vire blockaa alleen joitakin reaktioita, jotka saattavat tulla näkyviin vasta myöhemmin muissa tilanteissa. Ennen vanhaan sanottiin, että pakotteen on oltava riittävä keskeyttääkseen toiminnan. "Parempi kerta rytinä kuin ainainen kitinä" - sanottiin. Ajateltiin, että koulutustilanteessa nähdään miten koira paineeseen vastaa.
Ongelmana voi olla, että käytännössä koulutustilanteessa näyttää, ettei käyttäytymisen keskeytys mene läpi, jolloin voisi ajatella, ettei vaikute ole tarpeeksi vahva. Kuitenkin kiihdyttävän tilanteen mentyä ohi, ja koiran kiihtymyksen laskettua, saattaakin koira oireilla tavalla, joka osoittaa, että pakote on mennyt perille, mutta ei saanut aikaan muuta kuin pelko-oppimista johonkin väärään kohteeseen. Ainakin sen voi nähdä nakertavan koiran ja omistajan välistä luottamusta. Minäkin olen tehnyt koirahistoriani aikana paljon virheitä ja tämä on tullut valitettavasti opittua kantapää edellä.
Positiivisessa vahvistamisessa ongelma taas saattaa olla siinä, että rakennamme koiran kiinnittämään huomiota johonkin muuhun kuin ympäristön ärsykkeisiin, jolloin koiran luontainen järjestelmä prosessoida ympäristön ärsykkeitä saattaa häiriöityä, ja koulutus ja palkkion odote piilottaa koiran aitoja motivaatioita.
Käytännössä tämä näyttää vähän samalle kuin niin sanottu curlingvanhemmuus: omistaja kiiruhtaa koiran edellä lakaisemassa tietä koiralle. Koiran ei-toivottu käyttäytyminen pyritään pitämään pinnan alla pitämällä koiran huomio tyystin itsessä tai pitämällä koira muutoin kiireisenä. Tavoitteena on, että tunnetila muuttuisi kaiken taustalla positiivisemmaksi. Kuitenkin kun kiire loppuu, saattaa vanha käyttäytyminen spontaanisti palata. Tilanteista on puuttunut aito rauha ja mahdollisuus prosessoida ärsykkeitä omilla aivoillaan. Nähtävä käyttäytyminen on ehkä muuttunut, mutta tunnetila ei.
Pohdin myös sitä, että meidän jokaisen aivoissa on hienot mekanismit havainnoimaan ympäristöä ja päättämään mihin kategoriaan asioita niputamme: onko jokin uhka, neutraali vai jopa mahdollisuus? Voiko liiaallinen hyväntahtoinen puuttuminen tilanteisiin häiritä tätä prosessia, eli yksilön kykyä käsitellä ärsykkeitä ja niihin liittyviä tunnereaktioita?
Kun puutumme ahkerasti, opettelemmeko vain kannattelemaan koiraa kaikissa tilanteissa? ...jopa alkuun koiralle liian haastavissa tilanteissa? Voisiko parempi vaihtoehto olla antaa koiralle tilaa ja aikaa totuttautua ja antaa koiran tehdä joitakin virheitäkin? Voisiko olla mahdollista vaikuttaa koiran käyttäytymiseen omaa käyttäytymistä ja tunnetiloja säätelemällä tehokkaammin kuin ulkoisella vahvisteella vahvistamalla?