Koirankoulutuksen erilaiset metodit ja niiden näkökulmat (osa 2/10)
Sosiaalisen kanssakäymisen vaikutus vahvisteisiin (palkkion lisääminen tai epämiellyttävän asian poistaminen) ja heikenteisiin (epämiellyttävän asian lisääminen tai palkkion poistaminen).
Ajattelemme monesti makupalan olevan se paras vahviste ja positiivista koirankouluttamista ajatellaankin monesti namipussina ja klikkerinä, mikä on hieman rajaava kärjistys. Makupala on monille koirille merkityksellinen, koska moni koira on valmis syömään monissa tilanteissa ja niille on luontaista tavoitella ruokaa. Kaikkien on syötävä - sanotaan. Kuitenkin jos rajaamme positiivisen vahvistamisen vain makupalojen käyttöön, jätämme paljon huomionarvoista huomioitta.
Koira on sosiaalinen olento, lähtökohtaisesti laumaeläin. Vuorovaikutus ja kommunikaatio muihin olentoihin on siis koiralle hyvin tärkeää. Uskon, että se ominaisuus, joka teki susilaumasta tiiviisti yhteen hitsautuneen tiimin, joka kommunikoi pienillä katseilla ja eleillä jännittävissä saalistustilanteissa tai sai sudet luomaan pitkiä ja uskollisia suhteita toisiinsa, on myös läsnä koirissa niiden muodostaessa suhdetta omistajiinsa. Jos ajattelemme koiran kouluttamisen pohjautuvan vain käyttäytymisen vahvistamiseen tietoisesti - kuten ohjelmoisimme tietokonetta - aliarvioimme koiran sosiaalisia kykyjä.
Ravinnon lisäksi koiran tarpeisiin kuuluu muodostaa sosiaalisia suhteita. Sen tarpeisiin kuuluu leikkien harjoitella elämän taitoja, rakentaa vuorovaikutusta laumaansa ja rentoutua. Sen tarpeisiin kuuluu saada harjoittaa saalistuskäyttäytymisiä siinä laajuudessa mikä yksilöön on geneettisesti koodattu: tutkia nuuskien, jäljittää, saalistaa (vaikkapa palloa tai lelua), tapporavistaa, repiä (puruluut tai muut sallitut) ja syödä. Nämä ovat sisäsyntyisiä ja voimakkaita käyttäytymistarpeita, joissa mukana ollessamme rakennamme voimakasta oppimista. Tulemme osaksi koiralle tärkeitä asioita.
Ajattelen hyvän suhteen luomisen olevan kaiken perustalla. Se on se liima, joka sitoo meidät aidosti yhteen. Se alkaa siinä hetkessä, kun pieni avuton koiranpentu tulee luoksemme. Me olemme se lauman aikuinen, joka tarjoaa sille elämän elinehdot. Me huolehdimme sen tarpeista ja turvallisuudesta. Me keksimme mukavia leikkejä, me viemme koiraa mielenkiintoisiin paikkoihin, me suojelemme sitä tarpeen tullen. Me haastamme koiraa, mutta tiedämme koiramme rajat, emmekä ylitä sitä mihin koira pystyy. Me annamme koiralle vähitellen vastuuta, luotamme siihen ja ihailemme sen kykyjä. Kyse ei ole päälleliimatusta vahvisteesta vaan siitä, kuinka tärkeiksi toisillemme olemme kasvaneet.