Koiramaailma tarvitsee rohkeaa ja avointa pohdintaa

Jaion facebookissa kennel Hakukoneen omistajan ajatuksiaherättävän kirjoituksen, jossa hän muistuttaa, että koirien ilmentämä käyttäytyminen on muutakin kuin geenien vaikutusta. Hän oli huolissaan siitä, että nykyään koirille ei tarjoudu mahdollisuuksia kehittää resilisenssiään ja niistä tulee pelokkaita.

Kirjoitus nosti esille mielestäni tärkeän asian, johon meidän tulee kiinnittää huomiota: mitkä tekijät voivat vaikuttaa koiran pelko-oppimiseen ja mikä on oman toimintamme rooli.

Varmasti muistamme, kuinka aikoinaan on ollut neuvo, ettei tule huomioida pelkäävää koiraa, ettei tulisi myötätunnollaan palkinneeksi koiran käyttäytymistä. Nykykäsityksen mukaan kuitenkin ajatellaan, ettei pelkoa voi vahvistaa myötätunnolla, vaan myötätunto lisää koiran turvallisuuden tunnetta.

Maailma ei ole kuitenkaan valmis, ja meidän tulee olla avoimia pohdinnalle, joka voi johtaa uuden oppimiseen. Kuten tiedämme, tiede nojaa tämänhetkiseen käsitykseen ja tietämykseen asioista ja on itseään jatkuvasti korjaavaa. On vaarallista ajatella, että se, mitä nyt tiedämme, on se lopullinen totuus ja päätepysäkki ymmärrykselle.

Tämä kirjoitus resonoi juuri nyt minussa valtavasti, sillä olen uppotunut viime aikoina aivojen toimintaan ja sitä kautta ihaillen ihmetellyt, miten monimutkainen ja yksilöllinen aparaatti aivot ja hermosto ovat.

Banich ja Compton (2018) ovat tutkineet, että ahdistuneisuuteen taipuvaisilla ihmisillä mantelitumakkeen aktivaatio nousi jo kun tilanteessa oli läsnä pelokkaan näköisiä ihmisiä. Eli voisi ajatella, että aivojen alitajuinen "hätävaroitin" aktivoitui näillä ahdistuneisuuteen taipuvaisilla ihmisillä, kun jokin ympäristöissä signaloi mahdollista vaaraa.

En voi olla pohtimatta, mitä tämä siis tarkoittaa koirien osalta? Koirissa on varmasti vastaavaa eroa: ahdistuneisuuteen taipuvaiset ja ei ahdistuneisuuteen taipuvaiset yksilöt. Omistajan käyttäytymisellä ja tunnetiloilla on suuri merkitys pelon tunteen aktivoitumiselle ahdistuneisuuteen taipuvaisilla yksilöillä, mikä puolestaan tulisi huomioida koulutustilanteita suunniteltaessa.

Tähän yksilöllisen vasteen merkitykseen viittaa myös Barata (2024) pohtiessaan sitä tulisiko koiraa lohduttaa sen pelätessä vaikkapa ukkosta. Barata esittää, että kysymyksessä on ratkaiseva merkitys koiran yksilöllisellä selviytymismekanismilla ja emotionaalisella tarpeella. Barata esittää, että tarpeeton empatia koirankoulutustilanteessa voi häiritä koiran kykyä kehittää sietokykyään ja palautumistaan, eli resilienssiään tilanteissa, ja näin ollen joillakin yksilöillä lisätä pelkoa.

Barata pohtii kysymystä ihailtavan monipuolisesti, ottaen pohdintaan mukaan jopa omistajan kokeman tarpeen tukea koiraansa.

Lopputulemana hän kuitenkin toteaa, että neurotiede tukee ajatusta, että tunteita voidaan vahvistaa, mikä osoittaa, että saatamme tahattomasti vahvistaa empatiallamme koiran pelon tunnetta ukkosella. Ratkaiseva merkitys on kuitenkin yksilöllisellä kokemuksella ja tilanteella.

Meidän ei siis kannata tässäkään asiassa ottaa tiukkaa kantaa puolesta tai vastaan, koska asia ei ole yksiselitteinen.

Haluan kiittää kirjoittajaa tärkeän asian muistuttamisesta! Meidän tulee ehdottomasti tiedostaa tämän mahdollisuuden olemassaolo ja havainnoida tarkasti oman koiran reagointia tilanteissa.