Koiralähtöisyys - kun koirille annetaan päätösvalta?

Koiramaailmassa termejä ja sanoja on todella helppo ymmärtää väärin. Meillä jokaisella on oma mielikuvamme termeistä ja ne saattavat poiketa täysin toisen keskustelijan ajatuksesta, mikä taas vääristää keskustelun. Yksi paljon pinnalla oleva sana on eläinlähtöisyys. Ja koska koulutan enimmäkseen koiria, puhun useammin koiralähtöisyydestä. 

Koiralähtöisyyden voisi tulkita tarkoittavan sitä, että koira saa tehdä tilanteissa oman mielensä mukaan. Koirasta tulisi ensisijainen päättäjä. Tähän liitetään joskus ajatus, että meidän tulisi suojella koiraa kaikelta stressiltä ja epämukavuudelta, ja pyrkiä siihen, että koiran elämässä olisi vain ja ainoastaan miellyttäviä tuntemuksia. Tämä taas ymmärrettävästi herättää huolta siitä, miten yhteiselo näin mahtaisi sujua. 

Itse ajattelen, ettei koiralähtöisyydessä ole kysymys näistä asioista. Tarkastelen koiralähtöisyyttä mielelläni termin antropodeenisuus kautta. Antropodeenisuus viittaa ajatukseen, jossa ihminen nähdään maailman keskipisteenä, ja todellisuutta tarkastellaan ensisijaisesti ihmisen näkökulmasta. Eläinten näkökulmasta antropodeeninen ajattelu voi johtaa siihen, että eläinten omat kokemukset jäävät huomiotta, eläimiä tarkastellaan välineinä, ei toimijoina ja ihmisen tarpeet ohittavat eläimen hyvinvoinnin. Vuorovaikutus vääristyy, kun eläimen ääni ei mahdu mukaan keskusteluun. 

Kun antropodeenisuutta tarkastelee koira–ihminen -suhteessa, se näkyy esimerkiksi siinä, että koiran odotetaan sopeutuvan ihmisen arkeen ilman, että ihminen sopeutuu koiran tarpeisiin. Kun tästä ajattelusta siirrytään kohti eläinlähtöisempää näkökulmaa, vuorovaikutus muuttuu tasapainoisemmaksi ja koiran hyvinvointi paranee. 

Ensimmäinen askel tähän on perehtyä aidosti koiran tarpeisiin: millainen eläin on koira, ja miten koira viettää tasapainoista elämää? Kun hankimme koiran, emme pohdi ainoastaan sitä, millaisen koiran minä haluan, vaan myös sitä, mitä minulla on tarjota tälle elävälle olennolle? 

Koiraongelmat syntyvät suurimmalta osin koiran sopeutumattomuudesta ympäristöönsä. Tähän voi vaikuttaa koiran hyvinvoinnin puutteet kuten kipu, mutta myös säännöllinen epämukavuus tai perustarpeiden puuttteet. Näitä asioita voisimme koiranomistajana ennakoida, jos pohtisimme koiraa hankkiessa sitä, millaisia tarpeita koiralla on eläimenä? Millaisia tarpeita haaveilemallamme rodulla tai koiratyypillä on ja miten yhteensopivia ne ovat oman arkemme kanssa? 

Kysymys ei siis ole päättäjän roolista, vaan lajityypillisten tarpeiden tyydyttymisestä ja sen tuottamasta hyvinvoinnista ja tasapainosta. Toisaalta vuorovaikutuksen kannalta se tarkoittaa koiran kokemuksen huomioimista. Sitä, että havainnoimme ja kuuntelemme hieman enemmän. Emme ehkä anna kaikessa periksi, vaan etsimme koiralle reilun ja ymmärrettävän tavan päästä yhteisymmärrykseen.