Koiraihmisen suuri suru

Yön pimeinä tunteina mietin, miten ymmärrän niitä ihmisiä, jotka eivät enää hanki koiraa, kun niihin liittyy myös paljon murhetta. Varsinkin luopumisen aikaan. Elämään liittyy luopuminen, ja suuren rakkauden kääntöpuolena on suuri suru. 

Oikeastaan ihmeellistä, miten kahdessa vuodessa Fidelistä tuli niin keskeinen osa arkeani. Herätessäni sen lempeät kasvot kurkistivat sängyn laidalta, aamukahville se tuli kohteliaasti seuramieheksi odottelemaan omaa aamiaistaan. Yhdessä kitkettiin puutarhaa, seikkailtiin metsissä, käytiin maanantain treeneissä arkitottistelemassa, sekä monissa seikkailuissa SmartDog-testistä Petotestiin. Fidelin persoonassa oli jotakin, mitä on vaikea kuvailla. Lempeää ja voimakasta läsnäoloa. Fidel oli nuoreksi koiraksi uskomattoman viisas ja ymmärsi paljon asioita, juttelin sille paljon ja se kuunteli. 

Myös muu perhelauma on surullinen. Pystykorvaisten suru on liikuttavaa katseltavaa. Hiljainen ja hellä kunnioitus, jolla he kävivät hyvästelemässä poisnukkuneen. Se vaisuus ja hiljaisuus, mikä kotonamme nyt on. Puuttuu jotakin henkisesti ja fyysisesti suurta. Enää ei ole kolmikkoa, on vain kaksikko. Laumamme tuntuu pieneltä ja hiljaiselta. Laumamme on rikki. Minun sydän on rikki. Pystykorvaisten sydämet on rikki. Meidän kaikkien on. 

Koiran omistamiseen liittyy valtava vastuu. Minä olen vastuussa elämän ja kuoleman kysymyksistä. Joskus on tehtävä valintoja, jotka voivat olla oikeita tai vääriä. Valintoja, joissa ei ole hyviä vaihtoehtoja tarjolla. Se voi olla musertava kokemus. Laulun sanoissa sanotaan, että "vaikka väkisin käynnistäisin sun sydämen", mutta se ei mene niin. Vaikka joku on äärimmäisen rakas, häntä ei saa pitää ikuisesti. Mikään maailman tahto ei riitä pelastamaan, jos asiat menevät mönkään. 

Tällä hetkellä minua lohduttaa, että me osattiin nauttia yhteisestä ajasta ja seikkailla paljon. Me rapsuteltiin ja siliteltiin paljon. Uskon, että Fidel tiesi, kuinka paljon häntä rakastettiin. Pystykorvat ottivat pienen Fidelin heti suojiinsa ja suorastaan lellivät hänet pilalle. Unni pesi korvat ja kasvot. Elda leikitti joka päivä. Yhdessä käperryttiin jokainen ilta nukkumaan ja aamulla venyteltiin yhdessä. Yhdessä tutkittiin luontoa ja samoiltiin metsissä. Fidelillä oli tärkeitä ihmisiä ja koirakamuja myös perheen ulkopuolella ja Fidelin nallet ja lelut olivat sen aarteita. Fidel sai olla oma itsensä ja oli paras Fidel juuri sellaisenaan. Fideliä ei koskaan käsitelty rumasti, vaan Fideliä kunnioitettiin kokevana ja tuntevana olentona. Me emme unohda Fideliä koskaan ja muistoissa rakkaat saavat elää ikuisesti. 

Haluan ajatella, että lyhytkin elämä voi olla merkityksellinen. Ehkä Fidelillä oli jokin elämäntehtävä, jonka hän sai jo valmiiksi. Fidel opetti, miten voi olla yhtä aikaa vahva ja herkkä, voimakas ja lempeä. Fidel johdatti minut juuri oikeitten ihmisten luo ja kertoi minulle paljon koirana olemisen salaisuuksia. Vaikka olen kiitollinen kaikesta tästä, minusta tuntuu, että tarinamme jäi surullisesti kesken. Lämmin kiitos kaikille mukana eläneille, hädän hetkellä tukenne on ollut kannattelevaa. On tuntunut etten kulje tätä raskasta matkaa yksin. Tosi monia kauniita ja lohduttavia sanoja. Jos yhtään mitään hyvää tällaisessa tilanteessa, se nostaa ihmisissä esiin myötätunnon ja hyvyyden. Sellaista kaipaan tähän maailmaan lisää ja sellaisen keskellä on hyvä elää.

Kiitos Fidel, että olit