Koira lemmikkinä, yhdistelmä taaperoa ja villieläintä?

Minulla tulee monesti mieleen, että koirani ovat perheessäni ja ihmisten yhteiskunnassa kuin kolme taaperoa. Innokkaita, mutta joissakin asioissa hieman karkeita. Eivät hirvittävän monimutkaisesti ajattelevia. He haluavat asioita heti mulle kaikki kiva tänne. Ja jotkut asiat ovat plääh ihan tyhmää, onko pakko. Taaperomaisia heistä tekee, että he puuhastelevat kaikenlaista ja tarvitsevat säännöllisiä päiväunia ja perustarpeiden tyydyttämistä ollakseen parhaita versioita itsestään. Monesti vanhoista koirista alkaa tulla niin ennakoivia ja viisaita, että he vaativat vähemmän ohjausta, mutta meidän tyttöjen kohdalla tuntuu, että trendi on ollut toiseen suuntaan. Lapinkoira-mummelit ovat uskomattoman idearikkaita ja päättäväisiä otuksia. Hyvä niin. Minulle on tärkeää, että koira saa ilmentää persoonaansa.

Koirani eivät ole armeijakurissa odottelemassa seuraava käskyä, vaan kohtaavat maailmaa uteliaasti. Pyrin antamaan heille sen mahdollisuuden turvallisuuden rajoissa. Kuten lapsissakin ajattelen, että ei tarvitse olla näkymätön ja äänetön, mutta mahdottomuuksiin ei saa mennä. Minun tehtävä on olla tämän sirkuksen tirehtööri, joka katsoo, että homma toimii. Minä havainnoin koiriani ja puutun tilanteisiin, jos tilanne niin vaatii. Enimmäkseen yritän olla liikaa puuttumatta. Uskon että koira on sisimmältään viisas ja rauhaan pyrkivä. Kun se voi hyvin, se kykenee tekemään hyviä päätöksiä.

Taaperovertaus voi olla ongelmallinen, sillä koira ei ole ihmisen lapsi. Yhtäläisyyksiä on siinä, että koiran rooli on olla aikuisen ihmisen huollettavana ja vastuulla. Meidän näkökulmamme koiraan voi siis olla kuten taaperoon. Kuitenkin koira on eri lajia ja biologisesti sen elämä ilman ihmistä olisi kovin erilainen.

Voidakseen hyvin, koiran täytyy saada olla koira ja tehdä elämässään asioita, joita se tekisi ilman että olisi adoptoitu ihmisperheeseen.

Meidän tehtävämme vankeudessa elävien eläinlajien omistajina on optimoida ympäristöolosuhteet, ja siten poistaa ristiriitoja organismin biologian ja niille tarjottujen elinympäristöjen väliltä. Meidän tulee siis hyväksyä, että kodissamme asuu eri lajinen eläin, jolla on lajityypillisiä käyttäytymistarpeita. Meidän täytyy perehtyä koirien maailmaan ja mukauttaa koirien lajityypillistä elämää arkeemme.

Olemme ehkä niin tottuneita koiriin, että välillä unohdamme, että niilläkin on biologiansa. Harvoilta muilta eläimiltä odotetaan niin paljon, kuin koiralta. Onko se, että koira sosiaalisena olentona ilmentää samoja asioita kuin lapsi, saanut meidät unohtamaan koiran omat tarpeet?