Kanssakulkija hankalissa hetkissä

08.05.2026

Minulla on ystävä, jonka taikavoima on olla järkähtämättömän rauhallinen ja toiveikas hankalissakin tilanteissa. Kun koirieni kanssa tulee kriisi, laitan aina hädissäni hänelle viestiä. Hän sanoo, että näistä ollaan aina läpi menty ja niin mennään nytkin.

Hän kiinnittää huomioni perusasioihin ja sanoo, että aika näyttää, mutta nyt ei ole vielä syytä murehtia. Miten iso asia on, kun joku maadottaa ja rauhoittaa niissä hetkissä, kun huoli ja hätä vyöryy mieleen sekoittaen kaiken järkevän ajattelun.

Hän on esikuvani siitä, kuinka tärkeää on kuunnella ja seisoa rinnalla hankalassa tilanteessa. Tokikaan kukaan ei voi luvata, että asiat kääntyisivät lopulta parhain päin, mutta ylenpalttinen huoli ja pelko eivät auta ketään. Eivät edes sitä koiraa.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. On paljon hankalia asioita, joiden kanssa tuntuu, etteivät omat voimat riitä yli tai läpi kömpimiseen. Silloin tarvitaan ihminen, joka sanoo että aina on selvitty ja niin selvitään nytkin. Yhdessä.


Share