Enhän minä tällaista koiraa halunnut...

Unelma:

Haaveilin koirasta, joka olisi aina iloinen ja hyväntuulinen seuralainen. Sellainen, jonka voisin ottaa mukaani kaikkialle ja joka tervehtisi kaikkia yhtä ystävällisesti – vauvasta vaariin. Kuvittelin, miten ylpeä olisin sen tasapainoisesta luonteesta.

Ajattelin, että koiran kautta tutustuisin uusiin ihmisiin, että koirapuistot täyttyisivät uusista kavereista ja sosiaalinen verkostoni kasvaisi kuin itsestään. Mielessäni näin terveen, kauniin ja hyvinvoivan koiran – sellaisen, jonka hienoksi yksilöksi minä olen sen kouluttanut.

Todellisuus:

Mutta kaikki ei mennytkään niin. Arvioiden mukaan jopa 30–80 % koirista käyttäytyy tavalla, jota pidetään ongelmallisena. Entä jos oma koirani ei olekaan sosiaalinen? Jos se murisee ihmisille ja räyhää ohikulkeville koirille? Häpeä hiipii mieleen: enkö minä osannut kasvattaa sitä oikein. Ja sitten joku ohikulkija vielä tokaisee, että kouluttaisit koirasi.

Uusien tuttavuuksien sijaan sosiaalinen elämä alkaa kaventua. Koira ei hyväksy ketään, eivätkä tututkaan enää voi tulla kylään. Ulkoilemme öisin, jotta välttäisimme hankaluudet. Huomaamatta alan vetäytyä ja erakoitua.

Sitten tulevat terveysmurheet: kutinaa, ihottumaa, ripulia, ontumista… aina jotain uutta huolehdittavaa. Mitä jos sitä ei saa kuntoon? Mitä jos sillä on jatkuvasti huono olla? Riittämättömyys painaa, kun ei pysty auttamaan omaa ystäväänsä.

Ja lopulta mieleen hiipii ajatus: olenko minä epäonnistuneen, apean ja kipeän koiran epäonnistunut omistaja?

Kuulostaako tutulta?

Jos nyökkäät mielessäsi, meillä on sinulle sopiva palvelu. Teen Kirrin Soinnussa yhteistyötä kipu- ja käytöspotilaisiin perehtyneen eläinlääkäri Anne Myllerin kanssa. Tarkastelemme yhdessä koko kokonaisuutta ja etsimme tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, jotta voimme löytää juuri sinun koirallesi sopivan avun.